tiistai 26. elokuuta 2014

Kahoot! ja kutoset

Aloitimme syksyn kertaamalla vitosten historiaa pelien avulla. Aluksi kutoset pelasivat ryhmissä muinaisten valtakuntien lautapelit: Egypti, Kreikka ja Rooma. Seuraavana päivänä opittua testattiin Kahootin avulla. Kutoset innostuivat oikein tosissaan!
Lupasimme seuraavalla viikolla uuden Kahootin ja tällä kertaa se liittyi keskiaikaiseen luostarielämään. Ensin pidimme luostaripajan, jossa oppilaat jakautuivat keskiaikaisiin sääntökuntiin, benediktiineihin, fransiskaaneihin ja dominikaaneihin sekä karmeliittoihin ja birgittalaisiin. Nunna- ja munkkikokelaat opiskelivat luostarielämän asioita ja lopuksi suorittivat kokeen Kahootin avulla. Nykyaika vieraili keskiajalla!

Saara ja Halla

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Saarella

Kuudesluokkalaiset olivat kasvaneet kesän aikana ja tuntuikin, että sain tvt-tunnille viime viikolla teini-ikäisiä. Minulla on tätä lukuvuonna vain yksi viikkotunti kuudennen luokan kanssa. Vähän harmi, ovat niin mukavia nämä meidän vanhimmat oppilaamme.

Oman suuren yhdysluokkani kanssa oli ollut työläs päivä, joten annoin kuutosten pelata Saarella-pelin, enkä yrittänytkään opettaa mitään uutta.

 
Luokalla on yksi uusi oppilas ja olikin hienoa nähdä, miten uudet luokkatoverit opastivat häntä pelin saloihin.

 
Oppilaat neuvottelivat pelistrategiastaan kesken pelin. Keskustelu pysyi asiallisena ja rauhallisena. Oli siis ilo voida antaa tällainen vapaampi tunti päivän päätteeksi heille.
 
 
Yksi oppilaista kysyi, saisiko hän pelata omalla mukana olevallaan padilla. Annoin luvan, sillä pöytäkoneita ei riitä kaikille. Se toimikin hyvin. Langatonta verkkoa meillä ei ole, joten tämä oppilas käytti nyt 3G-yhteyttä.
 
BYOD (Bring Your Own Device = Tuo oma laitteesi) - ajattelu on vielä lapsenkengissään koulussamme, mutta ilman muuta tärkeä asia pohtia nyt, kun siitä keskustellaan laajalti.
 
Jatkan tästä aiheesta omassa blogissani.
 
 


tiistai 29. huhtikuuta 2014

Koodaustunti

Tänään oli kuudesluokkalaisten vuoro päästä kokeilemaan koodaustaitojaan koodaustunti.fi -sivustolla. Olin löytänyt kyseisen sivun viime viikolla Piituskin tvt-pähkäilyt -blogista.
 
 
Nyt jo koulumme nuorimmat ja vanhimmat ovat jo kokeilleet tätä, eli sivut käyvät monen ikäisille.


Sivulla on 20 koodaustaitoja harjoittavaa tehtävää. Nopein ekaluokkalainen taisi päästä tehtävään 14. Ovat muuten kakkosetkin olleet täällä. Heistä yksi pari pääsi läpi kaikki 20 tehtävää. Sen sijaan kaikki kuutoset saivat kaikki ratkaistua.


 
Sivulla on välillä englanninkielisiä videoita. Jotkut kuudesluokkalaiset katsoivat niitäkin.



 
Tunnin lopussa jäi vähän aikaa, jolloin annoin luvan mennä koulumme sivuilla oleviin "luvallisiin linkkeihin". Jotkut pelasivat Sugar,sugar -peliä, jossa täytyy ohjata valuvaa sokeria oikeisiin paikkoihin. 

 
Jotkut menivät luokan Todaysmeet -sivulle jutustelemaan. Hassua sinänsä, että oppilaat istuvat luokassa ihan vierekkäin, mutta vaihtavat ajatuksiaan kuitenkin nettisivulla. Mutta tätähän tämä nykyään on! ;-)


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Answergarden, Todaysmeet ja Padlet kuudesluokkalaisten kanssa

Esittelin tänään aamulla kuudesluokkalaisille kolme hyvää sovellusta netistä. Olin vienyt niiden linkit jo valmiiksi luokan Peda.net-sivulle.
 
Näytin ensin valkokankaalla, miten AnswerGardenin sivulla luodaan kysymyssivu. Sen jälkeen kopioin kyseisen sivun osoitteen ja vein sen saman tien kuutosten omalle sivulle linkiksi. Tässä kuvassa on jo muidenkin sovellusten linkit näkyvissä.
 
 
 
Seuraavaksi oppilaat menivät koneille, etsivät linkin ja päätyivät juuri luodulle sivulle. Kysymykseksi olin kirjoittanut "Millainen on Ohkolan koulu?".
 


 
Tässä sovelluksessa on käytettävissä korkeintaan 20 merkkiä, joten vastaukset olivat napakan lyhyitä. Melko pian kuutoset huomasivat, että sanan koko näytöllä kasvoi, jos sen oli kirjoittanut moni. Näin ollen he alkoivat "äänestää" toisiaan. 


 
Sekin kyllä todettiin, ettei samaa sanaa voinut kirjoittaa samalla koneella kovin montaa kertaa. 
 
Noin kymmenen minuutin kuluttua oppilaat palasivat pulpettien ääreen ja esittelin seuraavan sovelluksen: Todaysmeet. Tein taas uuden kyselyn oppilaiden nähden, kopioin linkin ja vein sen heidän omalle sivulleen Peda.netissa. Kaikki tänään esittelemäni ohjelmat muuten ovat ilmaisia ja toimivat ilman mitään kirjautumista. Rekisteröitymällä saa kyllä jotain etuja, mutta en ole niihin vielä paneutunut.
 
Tällä kertaa kirjoitin ensimmäiseksi kommentiksi kysymyksen "Mitä suunnitelmia sinulla on kesäksi?". Oppilaiden tehtävänä oli vastata siihen, joten he siirtyivät taas koneille.


 
 Tässä sovelluksessa on rajana 140 merkkiä, joten vastaukset voivat olla kokonaisia lauseita.
 


Kuudesluokkalaisilla oli kevättä rinnassa, joten eivät vastaukset olleet kovinkaan korkeatasoisia. Mutta tulipa tämäkin työkalu tutuksi!
 
Päivän sovellusesittelyistä oli jäljellä Padlet. Mietin, mitä antaisin aiheeksi ja päädyin kirjoittamaan alkutunnin kokemusten perusteella "Kuutosten teini-ikäisiä kommentteja".  Kirjoitin tämän kysymyksen sivun otsikkoon ja sitten oppilaat jo alkoivatkin kirjoitella vastauksiaan. Padletiin voi lisätä kuvia, liitetiedostoja tai linkkejä ja vastaustekstitkin voivat olla pitkiä. Monikäyttöinen sovellus siis!

 
Tässä vielä kuvakaappaus ruudulta:
 

Tunnin lopussa kaikki saivat olla näistä tämän tunnin sivuista juuri sillä, millä halusivat. Kirjoitusten taso ei päätä huimannut. Jatkossa pitäisi pitää ohjat paremmin käsissä. Mutta tunnelma oli hyväntuulinen, eikä sinänsä haitannut mitään, etteivät kuudesluokkalaiset jaksaneet kirjoittaa mitään älykästä. Kunnon kysymyksenasettelulla olisi tämäkin vältetty.

Esittelin muuten myöhemmin samana päivänä samat sovellukset neljäsluokkalaisille ja tunti sujui paljon paremmin!


keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Sumdog

Kuutoset, kuten koulumme kaikki luokat, pitävät matikkapelistä Sumdog. Annan heidän pelata sitä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa viikottaisella tvt-tunnillamme. Jokaisella on oma käyttäjätunnus ja salasana ja ohjelma toimii selaimessa, eli sitä voi pelata myös kotona.
 
Sumdog-sivuilla pelataan erilaisia matematiikkapelejä, joiden tason voi joko oppilas tai opettaja määritellä. Jos pelaa kauan samaa tasoa, ei siitä saa enää pisteitä, vaan tehtäviä on vaikeutettava. Oppilaat odottavat aina, että avaan lopputunnista sivuilla olevan kaupan. Heistä on mukavaa tehdä ostoksia pelihahmolleen ja sen vuoksi pisteiden eli kolikoiden kerääminen on tärkeää. Se motivoi valitsemaan haastavia laskuja.
 
Koulunkäyntiavustajamme pelaa tiettyjä oppilaita vastaan ja saa samalla näiden kanssa hyvää aikaa rakentaa luottamussuhdetta.
 
 



Heijastan usein opettajanpöydällä sijaitsevalla koneella pelattavat pelit valkokankaalle. Open konekin on oppilasverkossa ja aina tvt-tunneillä oppilaiden käytössä. Kun heijastetussa pelissä näkyy jotain kiinnostavaa, voin näyttää sen siitä kaikille muillekin oppilaille.